23.2.2011

Valkoinen vai musta takka?

Sisustuselementeistä ensimmäiseksi isommaksi hankinnaksi tulee varmaankin takka ja vaihtoehtoja olemme jo käyneet läpi. Katselemamme takat ovat selkeälinjaisia ja päällystetty valkoisella kivilaatalla. Toisaalta musta laatta voisi olla myös ihan hieno vaihtoehto, mutta pelkäämme mustan takan korostuvan liiaksi tilassa, mutta voiko hieno takka korostua liikaa?

Takka tulee olemaan paitsi isossa osassa olohuoneen sisustusta, myös merkittävässä osassa lämmitystä ajatellen. Näin ollen meille tulee melko iso varaava takka, jota aiotaan myös käyttää. Takan keittiön puoleiselle sivulle olemme kaavailleet leivinuunia. Meille mieluisin takkamalli on Uuniseppien Halti-takka ja tuohon sivuun saisi  heiltä leivinuuninkin. Todennäköisesti takka tullaan kuitenkin muurauttamaan perinteisellä tavalla muurarilla, mutta tyyli ja malli on siis jo hyvin selvillä. Kokoakin tällä takalla alkaa olemaan jo jonkin verran ja lämmitysala on Uuniseppien mallissa jopa 90 neliötä.
Halti lainattuna Uuniseppien sivuilta valkoisena.

Ja mustana.
Mitä sinä olet mieltä, musta vai valkoinen? Pitäisikö olla saman värinen kuin keittiön vaiko juurikin eri värinen? Molemmat ovat upeita!

20.2.2011

Korkeaa kiiltoa ja flunssaa

Tällä viikolla meillä on sairasteltu. Lähinnä minä, mutta oli Temppakin keskiviikon poissa töistä köhän takia. Jos kipeänä voi olla kivaa, niin kyllä meillä yhdessä kipeillessä oli ihan mukavaa tuolloin keskiviikkona. Niistettiin, lepäiltiin ja katseltiin telkkua, miltei koko päivän sain viettää kainalossa.

Sairastellessa saa myös herkutella. :) Takana näkyy meidän tämän hetkisen keittiön tapetti. Se on ihan lemppari ja herättää värityshalut.

Sairastellessa oli hyvä selailla nettiä, lukea lehtiä ja etsiä ideoita. Makoillessani ihastelin HTH-keittiöiden sivuilta heidän mallikeittiöitään ja etsin erilaisia vaihtoehtoja. Keittiön peruslinjat alkavat hahmottumaan: Ei vetimiä, korkea kiiltoista valkoista tai mustaa tai molempia, pyöreä liesituuletin saarekkeen ylle, laatikoita ei kaappeja, uuni oikealle korkeudelle ja rosteriset tai integroidut kodinkoneet. Kylmäkoneissa olemme kallistumassa kylmäkeskuksen kannalle, jossa jääkaapin ja pakastimen suhden on 70/30 ja lisänä on vielä jääpalakone. Tällaisella reseptillä meidän keittiömme tullaan rakentamaan. Saarreke tulee olemaan kooltaan noin 2,5 m x 1,7 m ja tosiaan saarrekkeeseen sijoitetaan liesi. Tässä parhaillaan mietimme riittäisikö pöytätilaksi saarekkeen taso, jolloin koko seinä voitaisiin laittaa täyteen laatikoita ja muuta säilytystilaa.
Tämä kuva on lainattu HTH-keittiöiden nettisivuilta. Paljon sellaista kuin meidän keittiöönkiin on tulossa.

Mustakin kyllä kiehtoisi kovasti, mutta mites ne pienet pölyhiukkaset? Pitääkö olla aina luuttu kädessä? Tyylikästä! Tämäkin kuva HTH-keittiöiden nettisivuilta lainassa.

Takana keltaisella kehystetty seinä, joka on kokonaan säilytystilalle ja koneille pyhitetty. Harkinnassa siis meilläkin tällä hetkellä. Edelleen HTH-keittiöiltä kuva lainattu.
Sairastelu ja kova pakkanen pitivät huolen siitä, että tällä viikolla rakennuksella ei tapahtunut ennen eilistä oikein mitään. Perjantaina Teemu kävi tarkistamassa paikat ja laittoi joitakin ruuveja paikalleen. Lauantaina meillä oli talkooväkeä ja mm. toiselle puolelle taloa saatiin höyrynsulkumuovi paikoilleen. Toisenkin puolen saimme tänään aloitettua Teemun kanssa ja huomenna siitä sitten jatketaan.
Otsat on villoitettu, IV-putket paikallaan ja eristetty ja tuolla ylhäällä menee jo myös keskuspölynimurin putki.
Makuuhuoneiden puoli muovissa.
Eilen oli sähköpostiin tullut Jyväskylän Laattaleevin tarjous ja se vaikutti varsin hyvältä ja melko helpoltakin vaihtoehdolta, sillä se kattaa pitkälti kaikki laatat, hanat, ammeen jne. Kerron siitä vielä lisää paremmalla ajalla.

13.2.2011

Hrrrrrrrrrr...

Kylmiä kelejä ja päiväunia. Tänään väsytti. Meitä molempia. Niimpä aamun muutaman tunnin touhuilun jälkeen päädyimme kotiin lämpimään päikkäreille. Illalla jaksoimme hetken lepäilyn jälkeen taasen puurtaa uuden kodin parissa.

Talkoojoukko harveni viikon mittaan kahteen mieheen, mutta saatiin villoitus ainakin aluilleen. Vielä tekemistä sillä saralla on kuitenkin huimasti. Pakkasmittari tänään käväisi jossain vaiheessa -28 asteessa, joten innolla odotellaan villojen paikalleen saamisen jälkeistä lämmittämistä.

Aina luppoaikana meillä selaillaan sisustuslehtiä ja netin ideakuvia. Perjantaina kävimme Jyväskylässä laattaliikkeessä ja laattasuunnitelmien lisäksi odottelemme tarjousta mm. lattiasta, wc-istuimista, porealtaasta, hanoista ja suihkuseteistä. Teemu on ylipuhuttu wc-istuinten osalta ja meille on nyt tulossa seinäwc:t.

Onnimaista ja Sydämellistä Ystävänpäivää
rakennukselta!

9.2.2011

Onnin energiatehokkuus

Viime viikolla selaillessani postissa tullutta Pirkka-lehteä huomasin, että talojen energiatehokkuudesta kertovan jutun kohdalla oli kuva Omatalon Onnistakin. Rakennuslupaanhan vaaditaan energiatodistus ja talomme ja talon sijainnin perusteella tehtyjen laskelmien mukaan talon energialuokka on A. Omatalon Onnissa on LowEnergy -konseptin mukaiset rakenteet ja rakenteiden puolesta talo kuuluu automaattisesti A-energialuokkaan. Talon energiatehokkuutta saatiin vielä parannettua mm.valitsemalla Enerventin tehokas ilmanvaihtokone ja nykyisten rajojen puitteissa talo yltääkin matalaenergiatalolle määriteltyjen rajojen sisäpuolelle.

Meillä talon lämmitys tullaan hoitamaan ensisijaisesti suoralla sähkölämmityksellä, mutta oheen muurataan varaava takka ja lisäksi lämmityskäyttöön asennetaan ilmalämpöpumppu. Uusimmissa laitteissa hyötysuhteet ovat todella hyviä, joten eiköhän näilläkin keinoilla saada energiankulutus pidettyä aisoissa.

Teemu sai tehtyä vinon sisäkaton otsat valmiiksi. Minä otin vastaan mittoja ja sirkkelöin lankkua oikean pituiseksi.
Vinon sisäkaton otsa valmiina.
Sahauspiste. Huippukeksintö tuollainen pöytäsirkkeli. Käsisaha, kun ei kuulu lempityövälineisiini.
 
Ehdittiin meillä leipomaan ja (myös syömään) sydämen muotoisia Runebergin torttujakin äitin reseptillä.
Ilmanvaihtoputket löysivät tiensä rakennukselle perjantaina ja jo sunnuntaina saimme Teemun kanssa miltei puolet laitettua jo paikalleen. Maanantai-iltana ja tänään jatkoimme ja nyt ollaan jo reilusti voiton puolella. Putkien laittaminen sujuu joutuisaan ja on yksi hauskimmista tähän astisista raksailupuuhista. Teemu pätkii paloja ja kokoaa niitä valmiiksi ja minä sitä mukaa popniittailen niitä kiinni ja teippailen saumoja. Saumatonta yhteistyötä. :)

Selkeän suunnitelman avulla putket on helppo laittaa kohdilleen. Teemu vielä käytti värejä havainnollistaakseen putkien paksuuksia minulle.
Tässä kuvassa ensimmäiset putket ovat jo paikoillaan.

Ennen viikonloppua pitää saada loputkin ilmanvaihtoputket paikalleen ja olisi hyvä saada ne myös eristettyä. Villapaalit pitää kaivaa lumen ja pressujen alta esiin ja puutakin olisi hyvä ehtiä kantamaan sisälle. Viikonloppuna meille on nimittäin tulossa joukko talkoolaisia ja tarkoituksena on saada katon höyrynsulkumuovi ja villat paikoilleen tai homma ainakin mahdollisimman pitkälle.

4.2.2011

Pitsimattoja uusille lattioille

Kuopion asuntomessilla oli esillä virkattu pitsimatto, joka viehätti minua kovasti. Jostain syystä ei aikaisemmin ollut tullut mieleen, että pitsipöytäliinan mallilla voi saada aikaan paljon muutakin kuin pieniä liinoja. 

Uuden kodin lattioita onkin odottelemassa jo kaksi äidin yöpöydällä olleesta pitsiliinasta otetulla mallilla virkattua pyöreää harmaata mattoa, joiden halkaisija on noin 120 cm, sekä yksi violetti neliönmallinen matto. Tuon neliönmallisen maton uskoisin sopivan esimerkiksi wc-matoksi tai keskeneräisen parinsa valmistuttua, vaikka sängynvierusmatoksi.  Vielä on hyvin aikaa virkkailla lisää mattoja ennen muuttopäivää. Tosin sitä aikaa taidetaan ensi sijaisesti tarvita toisaalla.
Tämä matto on jo yhdessä kolmesta pakatuista muuttolaatikoista.
Paksusta matonkuteesta on ihana virkata, sillä työ valmistuu nopeasti ja erilaisia värivaihtoehtoja on olemassa todella paljon ja erilaisilla malleilla mattoihin saa kivasti vahtelua. Sormet virkatessa kyllä tahtovat vähän kärsiä, sillä etenkin paksun matonkuteen virkkaaminen saattaa olla melko raskasta sormille. Itse sain ensimmäistä mattoa virkatessa rakon peukaloon, mutta toiseen mattoon peukalokin oli jo sitten karaistunut ja kesti puuhan paljon vahvempana.

Vahvimpina lattiamateriaali vaihtoehtoina suurimpaan osaan talosta meillä on tällä hetkellä Upofloorin vaalea erikoisleveä ja pitkä Grandeur Tammi Renaissance laminaatti tai Conference Kirsikka Glaze 1-sauvainen laminaatti. Grandeur laminaatti näyttää viehättävästi lankkulattialta ja toisaalta tuo Conferencen Kirsikka Glaze sävy on juurikin niin vaalea kuin haluaisimmekin lattioidemme olevan.

Lankkulattiamainen Grandeur.
Kirsikka Glaze: Vaaleaa ja valoisaa!


2.2.2011

Ideoiden keruuta ja näpräilyä

Näpräämisessä vierähti viime viikko ja vielä viikonloppukin. Katolle saatiin harjalauta paikalleen Teemun isän avustuksella ja minäkin lauantai-iltana keräsin kaiken rohkeuteni ja kapusin katolle pitämään viimeisiä ruoteita paikallaan, kun Teemu naulasi niitä kiinni. Kiipeilyni ei kuulemani mukaan kylläkään ollut kovin sujuvaa.

Perjantai-iltana sain Teemun houkuteltua laattaliikkeeseen katselemaan laattoja kylpyhuoneeseen ja vessoihin. Laattaliike oli Teemun mukaan minulle sama asia kuin lapselle karkkikauppa. Muutama tehostelaatta iski heti silmään ja nyt meillä on aika varattuna sisustussuunnitteluun tuohon samaiseen laattaliikkeeseen. Laattaliikkeen jälkeen piipahdimme Puustellilla ja sieltäkin saimme sovittua suunnitteluajan keittiötä ja muita tiloja silmällä pitäen. Nyt siis on mahtava määrä esitteitä selattavana ja netistä löytyy aina lisää.

Puustellin jälkeen kävimme vieraisilla tuttavaperheen uudessa omakotitalossa Jyväskylässä. Heillä on piharakennuksessa mustaksi värjätty sauna, joka luo varmasti saunomiseen ihan oman tunnelmansa. Sisäsaunassa taasen oli perinteisen väriset lauteet, mutta esimerkiksi katossa panelit muodostavat upean kuvion ja muut yksityiskohdat tekivät saunasta mielenkiintoisen. Sävytetty sauna on siirtynyt myös meidän suunnitelmalistallemme. Heidän talonsa on kaksikerroksinen ja neliöitä on suurin piirtein yhtäpaljon kuin meillä. Ilman väliseiniä vaan tuntuu vaikealta hahmottaa, että tilaa tosiaan tulee meilläkin olemaan niin paljon.

Helmikuun puolella ollaan jo! Illatkin alkavat jo pitenemään, valoisaa aikaa riittää paljon pidempään kuin kuukausi sitten. Lintujen laulu vähän jää Teemun huudattaman radion möykän alle, mutta raksalla tarvitaan kuulemma rokkia. Ei siihen voi mitään sitten sanoa.

Niin se aurinkokin taas pilkistelee.
Joko olisi kevättä ilmassa?
Meidän Onni. :)
Ja aurinko näkyy ihan kunnolla!