31.3.2012

Sitsin sohva kotiutunut

Viihdehuoneen sohva tuli viime viikolla ja se on juuri sellainen kuin voi ihana sohva olla. Paljon tyynyjä, oikea väri ja se untuvarouhetäytteen aivan ihana ääni, kun siihen istahtaa. Löhöämäänkin mahtuu miten päin vain.

Sohvan kanssa jahkailtiin kauan, mutta lopulta päädyimme sijoittamaan ensimmäiseen ja ainoaan sohvaan, johon oikeasti ihastuimme eli Sitsin sohvaan isolla rahilla. Vepsäläiseltä kannettiin ja asennettiin sohva paikoilleen ja vietiin pakkausroskatkin pois.




Viime viikoloppuna sohva käsiteltiin suoja-aineella, jotta se myös pysyy kauniina kauan, vaikka onkin väriltään melko vaalea. Kangas suihkutettiin läpi aineella, joka ei kyllä tuoksunut kovin hyvältä (lähinnä taisi haista kynsilakanpoistoaineelta), mutta suojaa sohvaa tahroilta. Tähän sohvaan on mahdollista myös joskus myöhemmin hankkia uudet päälliset sekä tyynyihin että runkoon, mutta luulen, että punaviiniä tällä sohvalla ei ihan heti juoda. :) Testasin suoja-aineen kuivumisen jälkeen lian hylkimistä vedellä ja tiputtamani vesitipat vierivät oitis lattialle niin kuin esimerkiksi vahakankaalta.


Kaunista keväistä viikonloppua!

1 kommentti:

  1. Hei, muistatko yhtään minkä värinen sohvanne on? Olemme ostamassa samanlaista sohvaa ja mietin voisiko väri olla BONA, 7 Light Grey? Kiitos :)

    VastaaPoista