27.10.2011

Lämpöä


 
Takkaa on lämmitelty pikkuhiljaa Uuniseppien antaman ohjeen mukaan. Aloitettiin kolmisen viikkoa sitten ulkotulella ja sittemmin on polteltu puuta puolesta kilosta pikkuhiljaa puun määrää kasvattaen. Viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa laitoimme tulen jo ihan oikeassa lämmitystarkoituksessa ja kyllähän se lämpeni ja lämmitti hyvin sisätiloja. Alppi leivinuunilla painaa yli kaksi tonnia, mutta jo parilla kolmella pesällisellä puuta on posket saatu punaiseksi. Hyvin toimii siis. Vetää hienosti, syttyy tumpelonkin sytyttäjän toimesta, on saanut paljon kehuja ulkomuodostaan, lämmittää, pysyy kauan lämpimänä ja luo tunnelmaa.



Kuten kuvasta näkyy, meiltä puuttuu vielä puukori tai kantoteline. Melkoinen sotku siis saadaan aikaan lämmittelytouhussa. Alla olevat tuotteet tulivat vastaan asuntomessuilla ja tekisivät lämmittämisestä siistempää. Kauniit ajattomat Aikatuotteen Hali-puunkannin ja Syli-puuteline valloittivat minut jo nimillään. Erittäin varteenotettavat vaihtoehdot meillekin kotiutettaviksi!

     
Kuva Aikatuotteen verkkosivuilta.  Halit ja syli.

25.10.2011

Kotioven avaus

 Yksi päivän parhaista hetkistä on  töiden jälkeen astua sisään kotiovesta. Entistä parempi tuo hetki on, jos eteisessä tavarat ovat nätisti järjestyksessä omilla paikoillaan. Eikö siis sisustuksen suunnittelu ole hyvä käynnistää tuulikaapista?
Hayn naulakko tarvitsisi kavereikseen vaatepuut, mutta on kauniin yksinkertainen ja selkeä. (kuva: Finnish Desing Shop)
Artek 160 on tehty meidän eteiseemme, mutta on vähän hinnalla pilattu. (kuva: Finnish Desing Shop)
Seinälle muutama hylly, joille voi laittaa kynttilöitä ja laskea kotiavaimet kotiin tultuaan. Jonkinmoinen peilikin tarvitaan ja muutama ovimatto on jo tilattu. (kuvat: H&M, Ikea)
Tuulikaapin suunnitelmat siis alkavat olla selvillä, pitkälti Ikea-reissua vaille valmiina. 

ps. Elisalle terkkuja, että laattakuvia on jo räpsitty. Kyllä ne pian saan aikaiseksi julkaistua täälläkin. :)

19.10.2011

Muuton jälkeistä elämää

Täällä ollaan ja asustellaan, vaikka hiljakseen ollaan oltukin. Lomailin viime viikon, eikä tietokonetta juurikaan tullut avattua. Hommat eivät loppuneet, vaikka muuttamaan päästiinkin. Nyt voidaan puuhailla asumisen ohella ihan omaan tahtiin ja laiskottelukin on kyllä maistunut. Vaikka pelkkä ihmettely on vienyt aikaa, on kotona tullut entistä valmiimman näköistä päivä päivältä. Kurkataan nyt vaikka ensin ulkopuolelle.
Takapihalle on päästy tekemään ensimmäiset istutukset. Muutama pieni mustikkapensas aloittelee siellä kasvuaan.
Ulkopuolella Teemu ja Eki laittoivat keittiön puolelle terassin pilarit paikoilleen ja tekivät katon siltä osin myös valmiiksi. Melkoisesti vaikuttaa talon ilmeeseen ulkopuolelta katsottuna, mutta myös sisäpuolella terassilla on suuri vaikutus. Keittiön puoli isosta tilasta tuntuu nyt paljon suojaisammalta ja yksityisemmältä.  

Takaterassin katto tiilineen. Takapihalle on levitetty mullat, joten ensi keväänä päästään sitten ajoissa istuttamaan nurmikkoa.
Ruokapöydän päälle testattiin Normann Copenhagenin isoa valaisinta ja se sopi siihen niin hyvin, että löysi siitä paikkansa. Ikkunasta pilkistää takaterassin katto.
Viime viikon torstaina Lumonilta käytiin asentamassa viherhuoneen lasitukset ja ne ovat kyllä ihan samanlaiset kuin tuossa mallitalossa. Vielä on tarvittu sirkkelöintipaikkaa ja sellaisena toimiii viherhuone, joten tuon tilan sisustaminen saattanee jäädä ensi kesään. Tai itseasiassa joulukuusellehan siellä olisi mahtava paikka!
Ensi kesänä siellä voi loikoilla riippukeinussa yrttien ja tomaattien ympäröimänä! :)

6.10.2011

Valoa ulos

Talon seinille kiinnitettävät ulkovalaisimet on tilattu, tai ainakin osa tarvittavista. Itseasiassa äsken tuli viesti, että ne ovat jo saapuneetkin. Rautiasta saamamme lahjakortti oli menossa vanhaksi ja Cellon tuoteperheestä löytyi kivat simppelit ulkoseinävalaisimet melko edullisesti.

Minor valaisimia meille tulee terassien kohdille talon etu- ja takapuolille sekä viherhuoneeseen (jonne muuten lasit asennetaan ensi viikolla). (kuva cello-info.com-sivuilta)

Mustat Subitot meille asennetaan sisäänkäynnin seinille. Osaa sitten pimeässäkin toivottavasti kotiin. Nyt verannalle on ajettu moottoripyörä. :) (kuva cello-info.com-sivuilta)

4.10.2011

Koti

Torstaina saimme muuttoluvan ja äidin, Jussin ja Eetun avustuksella siivouksen jälkeen tavarat raahattiin perjantaina sisään ja lauantaina luovutettiin vanhan asunnon avaimet pois. Rakennustarkastaja muuten totesi, että meillä on Jämsän modernein puutalo.

Nyt takana on neljä hyvin nukuttua yötä omassa kodissa. Viikonloppu on kulunut siivoilussa, viimeistelyssä, löhöilyssä ja ihan vaan ihmettelyssä. On poltettu ulkotulia takassa, pesty pyykkiä ja ihasteltu kuivausrumpulämpimiä vaatteita. Pieniä iloja.
Uutukainen ruokapöytämme kiiltää sekin valkoisuuttaan.

Kyllä kannatti rakentaa oma koti!