23.12.2010

Talo on pystyssä, joulu voi tulla


Siellä se nyt nätisti seisoo tontilla omalla paikallaan. Vielä vähän kesken, mutta pystyssä kuitenkin.

Perjantaina paketti saapui kahden täysperävaunurekan kyydissä tontille ja 52 elementtiä, noin 20 kattoristikkoa ja melkoinen määrä puutavaraa purettiin aamun aikana tontille. Vielä purun ollessa käynnissä, meillä aloitettiin asennuksen valmistelu. Keskelle taloa, viiston sisäkaton kohdalle hitsattiin kiinni teräspilarit ja elementtien alaohjauspuut taisivat olla paikoillaan jo ennen rekkojen lähtöä.

Tästä perjantaiaamuna lähdettiin lumisateessa kasauspuuhiin.
Kattoristikoiden purkamisesta aloitettiin.
Ja talvista oli aamusta lähtien.
Hyvin tontille mahtuivat tavarat.
Reivaustuet laitettiin sisäpuolelle kaivinkoneella paikalleen jo etukäteen.
Jokunen elementti saatiin purettua sisäpuolellekin.
Elementit nostettiin nipuissa autosta ulos.
Tontti alkaa täyttymään tavarasta.

Meillä talopaketti asennettiin omin voimin. Talkoolaisiin oli kuitenkin valikoitunut Jyväskylästä ja Jämsästä Peabin ykkösmiehet, joten ammattitaitoa meidän omassa asennusporukassa kyllä riitti. Kiitos vielä kaikille talkoolaisille! Elementit saatiin nostettua perjantain ja lauantaiaamun aikana paikoilleen.  Ja pystytyksen ohessa pihassa varastona toimiva merikonttikin sai hyllyt, nyt pysyvät tavarat järjestyksessä ja hämärässäkin on mahdollista löytää sieltä jotakin.
Ensimmäiset elementit paikallaan.

Ensimmäinen seinä kutakuinkin paikallaan.
Viimeinen aukko.
Viimeinen elementti paikalleen!


Meidän seinät.
Telineetkin meillä on.
Eetu, lapio ja kontti hyllyineen.
Maanantaina nostettiin nosturilla kattotuolit paikalleen. Perjantaina ennen teräspilarin hitsausta pilareiden korko tarkistettiin ja se oli millilleen kohdallaan. Suhteessa kattoristikoihin korko oli kuitenkin 30 milliä kova, joten pilareista jouduttiin vielä ottamaan kolme senttiä pois ennen kuin epäkeskot ristikot sopivat kohdilleen. Onneksi hitsari saatiin puolen tunnin varoajalla paikalle ja ongelma ratkesi sillä välin, kun tavallisia kattoristikoita nostettiin paikalleen. Muuten kaikki pystytyksessä menikin melkolailla putkeen.

Pilarin lyhennys käynnissä.
Kattotuolit paikallaan.

Vielä paistoi päivä sisään.
Viimeinen pääty paikalleen.
Ja siinä se paikallaan.
Maanantaina tontille saapuivat myös meidän mustat kattotiilet ja tietenkin samaan aikaan toisessa kuormassa ne ulko-ovet, jotka eivät olleet kiinni elementeissä. Rekat siinä sitten jonottelivat perätysten rakennukselle. Tavarankuljettajissa tuntuu muuten olevan monenmoista sorttia: talopaketin ja tiilien kuljettajat purkivat huolella  ja rauhassa tavarat  pyytämiimme paikkoihin tontille, kun taas ovet tuonut kuljettaja lykkäsi ovet suoraan ulos autosta keskelle pihaa nosturin kulkutien eteen.

Teemu asentaa viimeisiä aluskatteita paikalleen.
Kaiken kaikkiaan pystytys sujui viikonloppuna ja alku viikkona melkoisessa pakkasessakin ilman suurempia ongelmia. Täällä Keski-Suomessa tänään lämpömittari näyttää miltei -30 astetta, eilen illallakin rakennuksella puuhastellessamme asteita oli -24. Nyt voimme kuitenkin huoletta jättää suojatun rakennuksen muutamaksi päiväksi ja rauhoittua joulun viettoon.




Edelliset kuvat nappasin eilen Teemun kiipeillessä katolla. Muutaman päivän päästä palaamme rakentelemaan ja ensi jouluna pääsemme rakentamaan joulun uuteen kotiin. Rauhallista ja ihanaa Joulua Sinulle!



1 kommentti: