13.6.2011

Maalari maalasi taloa...

Arvatkaas mitä olen tehnyt?
Vähän joutui maalia muuallekin kuin lautoihin.
Ei taida tulla minusta maalariakaan, sillä kuulin, että oikeiden maalareiden kädet pysyvät puhtaina. Mutta sain smyygilaudat maalattua vaalealla sävyllä (Ultra 619X) ja ne laitettiin viikonloppuna jo paikoillenkin samalla kun keskeneräinen pääty sai panelinsa. Hieman smyygien väristä keskusteltiin, sillä talomallissa smyygit ovat samaa väriä kuin talokin ja minusta se olisi ollut varma vaihtoehto. Teemu veti kuitenkin pidemmän korren tällä kertaa ja hänen mielensä mukaan maalattiin vaalealla ja nyt kun ne ovat paikoillaan, näyttää vaalea väri kyllä hyvältä. Talon ulkomaaliksi on hankittu 606X-sävyä, jolla maalasin ikkunanpieliin tulevat rimat viikonloppuna kertaalleen. Maalaaminen onneksi on minun mielestäni mukavaa, sillä sitä on lähiaikoina tiedossa sekä sisällä että ulkona!
Sisällä on todella valkoista, sillä siellä tasoitemies on saanut vedettyä seiniin pohjatasoitteet ja pintatasoitteet. Huimasti tilat suurenivat ja valostuivat. Viikonloppuna Teemu teki pikkupaikkauksia ja hiottiin seinät vielä halogeenivalojen kanssa. Halogeeni paljastaa pienimmätkin kauneusvirheet ja pari metriä hiontapaperia kuluikin. Tosin meillä saatettiin taas olla vähän pikkutarkkoja, yleensä kun tuo tarkistus tehdään kai vasta pohjamaalauksen jälkeen, kun pohjamaalikin vielä tasoittaa pintaa. Nytpä ei ainakaan ole tasoiteltavaa enää maalilla. Kuvat taitavat olla jo pohjatasoituksen jälkeen otettuja, pitääpäs muistaa tänään ottaa uusia kuvia.
Keittiön syvennys.
Työhuone, jossa nyt jo on se tilanjakajaseinä.
Pian (tällä viikolla) pitäisi tehdä lopulliset ratkaisut pintavärienkin suhteen. Vaalealla skandinaavisella linjalla on tarkoitus mennä. Ja suurin osa seinistä maalataan. Tapettia laitetaan makuuhuoneisiin, josko niihinkään kaikkiin.

Pihan myllertäminen on jatkunut hiljakseeen ja jatkuu edelleen. Juhannukseksi kaivinkoneen kuljettaja lupaili olevan valmista, katsotaan miten sen kanssa käy. Teemu on sisällä muurannut kylpyhuoneen ja ison wc:n seinät muiden töiden ohessa. Ja ehti hän jossain välissä muuraamaan työhuoneen ja kodinhoitotilan väliin tilanjakajankin. Ulko-ovet meillä säädettiin myös toimimaan viikonloppuna, lattioista hiottiin kumpareita pois ja siivoiltiinkin siinä samalla vähän. Seinälaattojen pitäisi saapua tällä tai ensi viikolla ja kiukaan Teemu haki viime viikolla. Keittiökin tulee ensi viikolla tai viimeistään seuraavalla ja takasta ja viherhuoneen lasituksistakin on saatu tarjouksia.

Myös ihana Fatboy löysi viikolla tiensä kotiin ja sen paketti on valtava! Voin jo ihan kuvitella meidät makoilemaan siihen syksyllä sisustuslehti kainalossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti