8.3.2011

Villoja ja liesituulettimia

Teemu sai tässä taas yhtenä päivänä naureskella kustannuksellani, kun seisoin keittiössä ja mietin minne siellä laitetaan olohuoneen sohva. Harmittelin, että meidän kulmasohvamme on väärän kätinen. Teemu sitten totesi, että sohva sopisi paremmin varmaan olohuoneeseen kuin keittiön kaappien eteen. Hyvä juttu siis, että sohva on kuin onkin oikean puoleinen. :) Pitäisi vähän mittailla nykyisiä huonekalujamme ja tehdä niistä vaikka pienoismallit, joita voisi sitten mallailla pohjapiirrokseen. Pääsisi selville, mitä pitäisi edes suurin piirtein uuteen kotiin hankkia (ja voisi samalla painaa päähänsä, että meidän talo edelleen on peilikuva alkuperäisestä:)).

Keittiön tilanne on edelleen levällään, kun HTH:n suunnittelija joutui viime viikolla peruuttamaan aikani sairastuttuaan. Uuteen aikaan on vielä jäljellä miltei viikko. Millään viitsisi odottaa. Kvikiltä olemme myös suunnitelleet tarjouksen pyytämistä. Harmi vaan kun Jyväskylässä ei ole toimistoa kummallakaan, HTH:lla tai Kvikillä.

Tosi hienosti on edistynyt villoittaminen ja tiedossa olleista haasteista on selvitty hyvin. Viime viikolla saimme apuja ja pelätty vinon katon villoitus alkaa olemaan loppusuoralla. Todella suuri töinen on kyllä tuo vinosisäkatto ollut, sillä se villoitetaan kokonaan käsin 10 senttiä paksulla levyvillalla, joita laitetaan tuohon osaan viisi kappaletta päälletysten eli 50 sentin paksuudelta. Tasaiset katot eivät olekaan niin suuri töisiä, koska niihin laitetaan käsin vain 10 sentin levyvilla ja sen päälle tulee puhallusvilla. Pian pitäisi siis saada lämmitin töihin ja sitten kaivetaan viemärit ja lähestytään lattiavalun ajankohtaa. 

Tässä vasta toinen puoli valmiina, nyt ollaan jo pidemmällä.
Vinon sisäkaton villoitusta.

Lämmityslaite on jo valmiudessa. Huomatkaa komea villoitus, jonka Eetu kavereineen jämäpaloista viikonloppuna väsäsi. Voin kuitenkin huojennukseksenne kertoa, että lopulta tuohon tulee viherhuoneen ovi.
 Keittiön viemärikin pitää kaivaa paikalleen ja sen vuoksi olisikin ollut kiva saada keittiösuunnitelma ennen paikan määrittelyä, kun emme lopullisesti ole päättäneet sijoitetaanko tiskiallas saarekkeeseen vai välitilaan. Liesituulettimen putki ja ulosvienti asennettiin saarekkeen ylle, eli se on sitten siinä.

Liesituulettimeksi olemme kaavailleet putkimaista liesituuletinta, mutta korkea katto saattaa tuoda valintaan joitain haasteita. Eiköhän joltakin toimittajalta kuitenkin meille sopiva laite löydy. Mm. Lapetekilla, Boschilla ja Falmecilla on silmään istuvia tuulettimia.  Minä pidän kovasti nykyään joka paikassa vilahtelevasta kristallikruunuliesituulettimesta, mutta sen suhteen Teemulta löytyi jyrkkä ei. Laitetaan ne kristallit sitten suosiolla muualle.

Boschin putki.
Falmec, Polar White
Pitkälti samanlaisiahan nuo ovat, joten valinnassa pitää kiinnittää huomiota esimerkiksi tehokkuuteen. Tuo valkoinen Falmecin Polar White kiinnostaa värinsä puolesta, sillä se saattaisi vähän upota muutenkin vaaleaan kokonaisuuteen. Niin ja valkoiseen keittiöön ollaan vahvasti kallistumassa, vaikka se mustakin edelleen viehättää. Kyllä mustaakin mukaan tulee ihan varmasti. Esimerkiksi tämä musta kylmäkeskus voisi olla aika maskuliininen valkoisessa keittiössä. Mikseivät muutkin kodinkoneet voisi olla mustia. On meille väriäkin jo vähän hankittu, joten ei sentään ihan mustavalkoiseksi elämää pistetä. Kunhan valoisan aikana vietän hetken kotona, vilautan teillekin söpöjä hankintojani.

Kaunista ja ehkä myös käytännöllisempää kuin rosteri.

 Rakentamisen ohessa rakennuksella viime viikolla laskettiin liukumäkeä (tietenkin höyrynsulkumuovilla), syötiin laskiaispullia ja rakennettiin majaa. :)

Naapurin Janne rakensi majan. :)
Ja laski mäkeä takapihalla. Kyllä mekin Teemun kanssa höyrynsulkumuovin toimimisen liukurina testasimme.

Ja ihanaa naisten päivää meille naisille!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti