19.4.2011

Lattialla voi tallata!

Taas vierähti viikko ja viikonloppu. Keväisissä keleissä viikonloppu kului ja lähes kaikki lumi on kadonnut tontilta ja viereiseltä pellolta. Pelto jopa jo vihertää. Joella oli joutsenien lisäksi lokkeja ihan tuhoton määrä, en tiedä olenko ikinä nähnyt niin isoa lokkiparvea. Teemukin sanoi, että tuntuu kuin merellä olisi, kun lokit huutavat. Ja lauantaiaamuna oli pellolla ollut neljä valkohäntäpeuraa. Sitruunaperhonenkin jo liiteli pihassa ja kärpäset ovat heränneet.  Eilen talon yli lensi hanhiaura. Vesi solisee tontin reunojen puroissa vinhasti alaspäin ja aurinko paistaa. Kyllä  kelpaa.
Puro solisee tontin reunalla ja vie vesiä oikeaan suuntaan. Tontilta olen keräillyt kukkapenkkejä silmällä pitäen kiviä odottamaan yhdelle nurkalle.
Rakennuksella lattia näyttää hyvältä. Teemu itsekin oli viime viikkoiseen aikaansaannokseen tyytyväinen ja nyt viikonloppuna lattia vielä hiottiin auki eli liimapinta rikottiin, jotta se pääsee kuivumaan kunnolla. Ulkopuolella jatkettiin panelointeja ja panelointiurakka alkaa olla loppusuoralla. Siivoilimme pihaa ja veimme roskia pois, joten piha näyttää kohtalaisen siistiltä.
Tässä vielä odotellaan lattiavaluja. Valuvalmisteluiden viimeistelyvaihe on menossa.
Sisäänkäynnin puoleinen pääty on paneloitu.
Teknisen tilan oven puoleinen seinä ja osa viherhuoneen puoleltakin on jo paneloitu.
Takapihan lumivuorelta näyttänyt maakasa näyttää nyt maakasalta ja voitte uskoa, että innokkaasti odotan, kun kaivinkone ja multakuormat saapuvat pihaan. Daaliat on istutettu ja viitisen kymmentä kylvöastiaa odottaa, että vihreä alkaisi pilkottaa mullan alta. Ensimmäinen satsi basilikaa ja persiljaa on jo koulinnan tarpeessa. Eilen illalla hain puutarhakirjoja kirjastosta kauhean kasan ja Teemun kanssa olemme selailleet puutarhamainoksia intoa täynnä. Oma piha ja kevät tuntuu olevan mahtava yhdistelmä! Tongin viikonloppuna myös pellonpieltä, siis sitä kohtaa, jonne viime syksynä tontin ostettuamme piilotin tontin ensimmäiset kukkasipulit. Vielä ei maanpinnalla näkynyt mitään, mutta kun multaa vähän rapsutteli, niin kyllä sieltä on tulppaaneja nousemassa. Vai hyasinttejako tuohon kohtaan laitoin... :)

Sunnuntaina asennettiin viherhuoneeseen vievät lasiset pariovet paikalleen ja ne näyttävät tosi kivoilta. Kovasti tykätään! Katseltiin minkälaisia näkymiä eri huoneiden ikkunoista näkyy. Olohuoneen ja työhuoneen puolelta näkyy pelto ja joki kivasti, keittiön puoleisista ikkunoista lähinnä tuo  sangen ihastuttava maakasa. 
Valon määrä lisääntyi valun jälkeen. Viherhuoneen ovet tässä kuvassa jo löytäneet oikean paikkansa ja pääovi odottelee vuoroaan.
Olkkarista näkymä alkaa olla jo aika keväinen!
Keittiön puolellakin kevättä, mutta ei niin viehättävässä muodossa vielä.
Edessä on kaksi lyhyempää työviikkoa ja se tarkoittaa enemmän aikaa raksailla. Ihanat pääsiäisvapaat suklaamunat ja mämmi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti