28.9.2011

Kaaoksen loppu lähenee

Kuten todettu, kiirettä on pitänyt rakennuksella. Teemu on kyllä saanut todella hyvin aikaiseksi, minulla kun aika on kulunut lähinnä stressaamiseen. Uskonpuute on uhannut iskeä ja viikonlopun raksapäivät venähtivät jo sinne 15 tunnin paikkeille. Eilen Teemu ylitti senkin. WC:t on koteloitu ja kotelot laatoitettu. Vaatekaappeja on kasaamatta enää kaksi ja ne ehtii tarvittaessa muuton jälkeenkin. Putkimiehellä hommat on vielä vaiheessa, mutta lupasi, että tänään on valmista.

Makuuhuoneet on jo tyhjennetty ja MB jo siivottukin. Siivottavaa kyllä riittää. Lauantaina luovutetaan nykyisen asunnon avaimet pois, joten sunnuntaina voidaan jo nukkua pidempään. 

Sisällä pientä viimeistelyä jää vielä ensi viikolle ja saunaan odotellaan lauteita ja aukon lasituksia ja pesuhuoneen lasiovea saapuviksi ensi viikolla. Paljon on valokuvaamatta, vaikka paljon on tapahtunut. Tässä muutama pikkukohta, joka kertoo viimeistelyn edistymisestä.
Ison wc:n laattoja.

Olohuoneen ikkuna listoineen.

Keittiön välitilaa.

Ja sähköt! Liesituulettimessakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti