6.9.2011

Viikonlopun tussaroinnit ja oikeat työt

Perjantaina Eetu hommasi keittiön saarrekkeen tason Jämsään Kvikiltä. Samalla kotiutimme Ikeasta ensimmäisen erän vaatehuoneen kalusteita uuteen kotiin. Kunhan vaatehuoneeseen saadaan listat paikoilleen pääsen kasaamaan kaappeja.

Perjantaina saapui myös kylmäkeskus ja sen paketti oli niin valtava, että Teemu oli aivan varma, että olin mennyt tilaamaan väärän. Vaan ei, se oli vaan pakattu hyvin. Nyt se jököttää keskellä olohuonetta. Kiiltävää mustaa! Hieno! Ja tilauksesta toimitukseen meni kolme päivää!

Saarrekkeen tason Eetu ja Teemu laittoivat viikonloppuna paikoilleen ja siihen leikattiin valmiiksi liedelle reikä. Eetu laittoi hanan paikoilleen ja asensi sähköpistoketornin paikoilleen. Tulevana viikonloppuna sähkäri tulee töihin ja saamme varmaankin sähköt toimimaan ja valot palamaan sisällä. Ehkäpä myös kodinkoneet paikalleen.
Mustaan tasoon upotettu musta komposiittiallas (ihana!) ja hana.
Kylpyhuoneen ja saunan lattiat Teemu on saanut miltei laatoitettua, kodinhoitotilan lattia odottaa enää saumausta. Eteiseen asensin laminaatin ja suojasin hyvin, koska siinä tallataan eessuntaas. Ja tekninen tilakin sai maalia pintaansa. Pihaa siivoiltiin myös lauantaina, kerättiin kaikki roskat pois. Eilen oli muuten ilmestynyt talon päätyyn tikkaat katolle ja katolle kulkusilta.
Käytävältä kylpyhuoneeseen.
Takka on edennyt, mutta edelleen kesken, kun edelleen puuttuu jokin osa. Uuniseppien muurarilta alkaa palaa jo pinna.
Teemu on tehnyt jäljellä olevista sisähommista listan, jolla on vielä pituutta parisen sivua. Mutta eiköhän me niistä selvitä. Tussarointi on muuten sitä, miksi Teemu kutsuu minun rakentelemistani. Jokainen saa sitten ihan itse päätellä mitä se tarkoittaa. :) Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että tussaroinnistakin on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Tiedättekö mikä tämä on?

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Onko se astianpesukoneeseen liittyvä juttu, jokin paino- tai hipaisukytkin?
    Näin arvelen.

    Kotinne valmistuminen lähestyy ja valmista alkaa olla.

    t.Sirpa

    VastaaPoista
  2. Moikka,
    Sehän se on. Alle kolme viikkoa muuttoon! :)

    VastaaPoista